Tähän alkuu sori siit etten oo kirjottanu vähää aikaa. Mul meni yhes vaihees ihan hyvin mut nyt tuntuu et oon taas vajoomas pohjalle. Nyt oon parina yönä vaa romahtanu ihan vitun pahasti ja itkeny. Enimmäksee sitä ku on niin ikävä kultaa ja ei voi nähä.. Siihen päälle sit se et himas ei oo mitää maailman mukavinta ja haluis vaa muuttaa vittuu täält mut se ei oo ihan heti mahollist.
Itsetuhonen en pahemmin oo ollu reiluu 2 kuukautee. Lähel on kyl ollu etten vaa hakkais itteeni mustelmille tai raaputtais niit säälittävii pikku naarmuja ihoo. Yrittäny löytää apuu kaikkee kirjottamisest ja urheilemisest. Kirjotan aika usein jotain biisien tapasii tai sit runoi englanniks. Niitä en rupee kuitenkaa julkasee täällä ainakaa vielä koska niis on välil tosi henkilökohtasta settii.
Vaikeint mul on varmaa täl hetkel se et istun joka päivä himas enkä mee mihinkää enkä tee mitää.. Ei kouluu, töitä, eikä frendei asu lähistöl. Oon muutenki ruvennu jotenki välttelee ihmisii. Tuntuu et elämä on vaa helpompaa ku on vaa ihan itteksee. Ei tarvi pelkää et muut levittää juorui ja puhuu paskaa.
Työnhakemisen esteenä mul on just enimmäksee varmaa se et kammoon vierait ihmisii vaa jotenki tosi paljo ja en uskalla soittaa/mennä paikan päälle kysyy töit. Sit mul on lapsuudest pienii traumoja ni saan tosi herkästi paniikkikohtauksen työhaastatteluis tms. Koulus tuli aina paniikki arviointikeskusteluis ja kaikki tuli kyselee mikä mul on hätänä ku juoksin ulos huutoitkien..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti